Tuotehaku

Nyt on aika aloittaa sisäkasvien lannoitus.

Neko-lannoitteet

Pääosin kasvien kasvukausi alkaa helmikuun alkupuolella ja jatkuu syyskuun loppuun. Kasvukauden aikana kasveja kannattaa lannoittaa kastelujen yhteydessä. Orkideoilla ja palmuilla kasvukausi on hiukan lyhyempi, alkaen maaliskuussa ja loppuen syyskuun alkupuolella, joten niiden lannoitusaika on lyhyempi. Pimeänä vuodenaikana annetaan kasveille kastelun yhteydessä merilevää, joka vahvistaa kasvisolukkoja kestämään paremmin talvesta. Merilevävedellä voit myös suihkuttaa kasveja.

Pääsääntöisesti viherkasveille annetaan typpivoittoista kasteluravinnetta ja kukkiville sellaista, jossa on kaliumia enemmän. Ravinnemäärät ilmoitetaan tuoteselosteissa N (typpi) P (fosfori) ja K (kalium) merkinnöillä. Typpi vaikuttaa kasveilla kasvamiseen, fosfori siementen ja hedelmien kehittymiseen ja kalium kukintaan ja talven kestoon. Valitse viherkasveille ravinne, jossa on N luku reilusti suurempi kuin K, kukkiville kasveille taas ravinne, jossa N ja K ovat lähes yhtä suuret. Mikäli haluat tulla toimeen yhdellä lannoitteella, valitse yleislannoite, jossa luvut ovat tasapainossa, esim. Nekon Kasviravinne.

Orkideoille on ihan oma ravinteensa. Orkideat käyttävät vain hiukan ravinteita. Siksi orkidearavinteita ei kannata yliannostella. Orkidearavinteessa typpi ja kalium ovat lähes tasapainossa. Hyvä lannoite orkideoille on esim Neko-Orkidea ravinne.

Mikäli lannoitat kasvejasi säännöllisesti viikoittain kastelujen yhteydessä, käytä miedompia annostuksia lannoitteista. Jos vastaavasti lannoitat harvemmin, voit silloin käyttää hieman voimakkaampia annostuksia. Osa kasveista on ravinteiden “suursyömäreitä” kuten ruusut ja pelargonit samoin nopeakasvuiset viherkasvit esim erilaiset vehkakasvit kuten kirjovehka, peikonlehti, kultaköynnös. Ne palkitsevat lannoituksesi kukinnallaan ja kasvullaan.

Neko kasviravinne 500 ml      Neko kasviravinne 250 ml      Neko orkidelannoite 250 ml

Tarvikepuoti Ruusu & Rautalanka
Puh. 0500 158 742
myynti@ruusujarautalanka.fi